Kekrikemut tuo sykettä syksyyn

Kylätoimintaa juhlistetaan Kekrikemuissa 1.11. klo 19–24 Mietaan Nuorisoseuralla. Esiintyjinä ovat muun muassa Voice of Finlandista tuttu Osku Ketola, humoristinen tanssiryhmä Pienet Joutsenet sekä murrerunoja esittävät Lastut. Illan orkesterina on Jassoo, joka soittaa poppia ja iskelmää eri aikakausilta.


Parhaat kylät palkitaan

Illan aikana julkistetaan myös Seinäjoen seudun, Suupohjan ja Kyrönmaan Paras kylä -kilpailun tulokset.

– Kilpailua järjestettiin keväästä syksyyn seutukuntien kylätapahtumissa, messuilla ja markkinoilla sekä netissä, kertoo kyläasiamies Irma Kortesuo Liiveristä.

Juhlassa palkitaan jokaiselta seutukunnalta vuoden 2013 paras kylä sekä kunniamaininnalla toiseksi ja kolmanneksi tulleet kylät.

Irtiotto arjesta

Entisaikaan kekrinä juhlittiin sadonkorjuuta ja vuoden vaihtumista. Perinnettä elvytetään nyt Mietaan Kekrikemuissa kylätoiminnan sadonkorjuujuhlana.

– Suomalaisen syysjuhlan ytimessä ovat olleet yhteisöllisyys ja irtiotto arjesta, ja näiden asioiden toivotaan toteutuvan myös tässä tilaisuudessa, Kortesuo summaa.

Tapahtumaan on kaikilta vapaa pääsy. Ilta alkaa kahvitarjoilulla suolapalan kera. Tilaisuus kuuluu Etelä-Pohjanmaan LEADER-viikon tapahtumiin ja sen järjestelyistä vastaa Kyläköörissä on itua -hanke.

Lisätietoja ja ilmoittautumiset 30.10. mennessä:

Seinäjoen seudulta: Irma Kortesuo, puh.  050 551 0797 tai irma.kortesuo@liiveri.net

Suupohjan seudulta: Tuija Takamäki, puh. 040 705 5801 tai tuija.takamaki@sky.suupohja.fi

Kategoria(t): Ei kategoriaa. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *