Kesäteatteri – eri-ikäisten mukavaa tekemistä yhdessä

Tunti esityksen alkuun. Makkaran tuoksu leijailee teatteriin saapuvan nenään. Buffettia vielä viimeistellään. Näyttämöllä rekvisiitta on valmiina ja pukutiloista kuuluu vuorotellen naurua ja puhetta. Tohnin Touhuteatterilla Töysän Ritolassa, paikallisille tutummin Vetolassa, kaikki alkaa olla valmista illan esitystä varten.

Tohnin Touhuteatterin tämän kesän näytelmä on Markku Hyvösen kirjoittama ja Janne Vuorelan ohjaama komedia Evakko.

Tänä kesänä mukana on 12 esiintyjää, mutta heidän lisäkseen lavan takana hommia paiskivat mm. ohjaaja, kuiskaaja, liikenteenohjaajat ja kahvion pyörittäjät. Esiintyjistä useimmat ovat olleet mukana monena kesänä, mutta mikä saa lähtemään kesäteatteriin mukaan kerta toisensa jälkeen?

–  Monta motiivia olla mukana. Tässä ryhmässä on mukavaa ja toki kyläseurallekin on kiva järjestää toimintaa, sanoo Tohnin Touhuteatterin näyttelijä ja Tohnin kyläseuran jäsen Aila Mursula.

–  Tämä on hauskaa. Teatteriporukasta on muodostunut vähän kuin toinen perhe, mainitsee Rauni Akonniemi.

–  Sosiaalinen kanssakäyminen on puolet asiasta esityksien ja harjoittelun rinnalla, lisää Liisa Levelä-Pohjola.

Huumoria ja asiaa

Tohnin Touhuteatterin näytelmäksi on valikoitunut tänä vuonna Markku Hyvösen kirjoittama komedia Evakko, jonka on ohjannut Janne Vuorela. Näytelmän harjoitukset ovat alkaneet jo syksyllä.

– Kaikki alkaa siitä, että näyttelijäporukka on kasassa ja sen jälkeen aloitetaan näytelmien lukeminen, kertoo Mursula.

–  Siitä ollaan pidetty kiinni, että jouluksi näytelmä pitää olla valittuna, sanoo Tuija Kiiltomäki.

– Sellainen näytelmä valitaan, joka tuntuu porukalle sopivalta ja hyvältä, toteaa Olli Kukkola.

Tohnin Touhuteatterissa näytelmän kriteereinä ovat humoristisuus ja se, että näytelmässä on myös asiaa.

–  Evakko on tämän ajan henkeen sopiva ja osuva näytelmä, josta ei myöskään huumoria puutu, kertoo Kiiltomäki.

Näyttelijöinä ovat Rauni Akonniemi, Tapani Ala-Mutka, Sanni Hietaniemi, Helga Jämsä, Tuija Kiiltomäki, Jere Kiilunen, Mauno Kukkola, Olli Kukkola, Heikki-Pekka Levelä, Liisa Levelä-Pohjola, Aila Mursula ja Jaana Rasi.

Yhteen hiileen puhaltamista ja itsensä toteuttamista

Kesäteatteriharrastus kokoaa kylän väkeä yhteen. Ikähaitari on laaja, 17-vuotiaasta 75-vuotiaaseen. Kysyttäessä näyttelijöiltä, mikä kesäteatterin tekemisessä on parasta, vastauksiksi huikataan:

–  Yhdessä tekeminen.

– Päänuppi virkistyy.

– Saa toteuttaa itseään.

Nyt esityksen alkuun on enää puolisen tuntia ja puheensorina käy vilkkaana. Esiintyjät vaikuttavat rennoilta. Jännittääkö lavalle astuminen?

– Joskus jännittää, joskus ei, toteaa Kiiltomäki.

–  Hyvä tietenkin olisi, jos hiukan jännittäisi. Silloin on skarpimpi, sanoo Levelä-Pohjola.

Esiintyjät saavat tsemppausta yleisöltä.

– Jos on oikein nauravainen yleisö niin, siitä saa virtaa sateisellakin säällä, sanoo Mursula.

Suomen kesä voi olla arvaamaton, mutta tänä kesänä sadesää ei ole ollut teatterintekijöiden harmina. Keli on ollut varsin suosiollinen kesäteatterille.

Tohnin Touhuteatteri sijaitsee kauniilla paikalla. Tohnin kyläseura pyörittää kesäteatteria ja on saanut aikoinaan Leader-ryhmä Kuudestaan ry:ltä tukea Vetolan ostoon.  Paikkaan lukeutuu pieni, entinen Töysän Vedon ”maja”, rantasauna lammen rannassa ja isopihapiiri, jossa Tohnin Touhuteatterin esitykset ovat. Tohnin kyläseura käyttää Vetolan ”majaa” kokoontumistilana kyläseuran tapahtumiin. Tohnin kyläseura sai Kuudestaan ry:n viime syksyisestä teemahankkeesta Leader-tukea, jonka myötä Vetolaan ja rantasaunaan tehdään pientä remonttia.

Tohnin Touhuteatteri juhlistaa tänä kesänä 10-vuotista taivaltaan.

Kategoria(t): Ei kategoriaa. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *