Kesäteatteri kokoaa väkeä yhteen kylältä ja vähän kauempaakin

Aisamäen kesäteatteri sijaitsee kauniilla paikalla. Katsomosta voi ihastella taustalla kimmeltävää järveä esityksen ohella. Peräseinäjoen harrastajateatteriyhdistys Pennihäät ry on tehnyt kesäteatteria alueella vuodesta 2005. Silloin valmistui kesäteatterin kulissit ja yli 400-paikkainen katsomo. Hieman myöhemmin katsomo sai vielä katoksen. Nämä puitteet rakennettiin Liiverin tukemana, investointituella. Kesäteatterin rakentamiseen harrastajateatteriyhdistykseltä kului valtavasti kökkätunteja.

Aisamäen kesäteatteri sijaitsee upealla paikalla Peräseinäjoella.

Katsomoon kerääntyy väkeä kylältä ja vähän kauempaakin. Vuosittain kesäteatterista käy nauttimassa suunnilleen 3000 katsojaa.

– Alueen matkailun kannalta kesäteatteri on tärkeä. Yleisöä tulee Etelä- ja Keski-Suomesta saakka, toteavat Peräseinäjoen Pennihäät ry:n puheenjohtaja Sari Rintala ja sihteeri Katja Virkki.

Kesäteatterin pyörittämiseen tarvitaan kökkävoimaa, mutta väestä yhdistyksessä ei ole ollut milloinkaan pulaa.

– Aina on ollut innokkaita vapaaehtoisia niin lavalle kuin sen ulkopuolisiinkin hommiin, kuten järjestyksenvalvojiksi ja myyjiksi kahvioon. Monet kyselevät, saako tulla mukaan, kertoo Rintala.

Vahva yhteishenki

Yhdistys on perustettu vuonna 1999 ja osa silloisista jäsenistä on mukana edelleen. Myös uusia kasvoja tulee mukaan joka vuosi.

– Yhteisöllisyys. Meillä on aina ollut vahva yhteishenki. Se on varmasti myös voima, joka on pitänyt väkeä mukana yhdistyksen alkuajoista tähän päivään asti, Rintala toteaa.

Nuoret ovat myös aktiivisesti mukana Peräseinäjoen kesäteatteritoiminnassa.

– Rikkaus on siinä, että tämä kokoaa yhteen eri-ikäistä väkeä. Meillä nuorin on ollut 5-vuotias ja vanhin 70 vuotta.

Kuin toinen koti

Tämän kesän näytelmä on Antti Tuurin kirjoittama ja Sari Viitasaaren ohjaama Pohjanmaa, jonka viimeinen esitys on lauantaina 14.7. Näytelmän harjoitukset aloitettiin jo tammikuun loppupuolella. Teatterilaisia ei paina esityskausi eikä sitä edeltänyt pitkä harjoitusrupeama.

– Tänne on aina mukava tulla. Tämä on kuin toinen koti ja samalla myös pieni irtiotto arjesta, toteavat Rintala ja Virkki.

Teatteritoiminnan yhteisöllisyyttä kuvastaa myös se, että ennen esityksiä pidetään alkurinki. Siihen kokoontuu niin esiintyjät kuin muukin kesäteatterin väki.

– Ringissä keskitytään tulevaan esitykseen yhdessä ja tsempataan toinen toisiamme. Täällä teatterilla unohtaa arkisen elämän, sanoo Rintala.

Kesäteatterissa käy vuosittain noin 3000 katsojaa ja se on alueen matkailun kannalta merkittävä tekijä.

Tämän kesän näytelmä on Pohjanmaa. Innokasta väkeä riittää niin lavalle kuin muihinkin hommiin, kuten järjestyksenvalvojiksi ja myyjiksi kahvioon.

Kategoria(t): Ei kategoriaa. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *