Kuorasjärven kartano – maailmanmatkaaja palasi Kuorasjärven rannalle

Katariina Kimpimäki on rakastanut ruoanlaittoa lapsesta asti. Ensimmäisen lukiovuoden jälkeen hän pääsi rotareiden vaihto-oppilaaksi ja lähti vaihtoon Australiaan. Palattuaan Suomeen hän vaihtoi lukiosta ammattikouluun opiskelemaan catering-alaa. Se oli askel lähemmäs omaa unelmaa, jota hän tällä hetkellä elää Kuorasjärven kartanon yrittäjänä Alavuden Sydänmaalla.

Maailmaa kiertänyt Katariina Kimpimäki löysi paikkansa, unelmatyönsä ja kotinsa Kuorasjärven rannalta, jossa hän on viettänyt kesiään lapsesta lähtien.

Alalla vuodesta 2004

Kimpimäki on työskennellyt ravintola-alalla opiskelujen ohella vuodesta 2004. Valmistuttuaan ammattikoulusta palveluvastaavaksi keväällä 2006 Kimpimäen seuraava kesä meni työskennellessä Seinäjoen kaupungin kesäsiirtolan keittiöllä Kuorasjärven rannalla.

–  En ajatellut jatkaa ammattikorkeakouluun, mutta silloinen työnantajani rohkaisi minua jatko-opintoihin. Hain ja pääsin opiskelemaan SeAMKiin restonomiksi.

Kuten lukiossa, Kimpimäki lähti harjoitteluun Australiaan 2007 ja opiskelemaan International Business -koulutusohjelmaan Malesiaan 2008. Kimpimäki valmistui restonomiksi 2009.

–  Olin hetken aikaa Seinäjoen kaupungilla esimiestöissä, mutta syksyllä 2010 elämä vei Lahteen. Siellä työskentelin useammassa eri työpaikassa sekä -asemassa, mm. ravintoloissa, kahviloissa ja suurkeittiöillä. Kaikki alan työtehtävät, tiskarista esimieheksi, ovat tulleet tutuiksi vuosien varrella.

Kohti omaa unelmaa

Seitsemän vuoden jälkeen Kimpimäki totesi, että Lahti oli antanut hänelle sen, mitä sillä oli annettavanaan.

– Päätin pitää pitämättömät lomani ja lähdin Australiaan ja Balille. Reissussa oli aikaa käydä läpi asioita. Kun tulin takaisin Suomeen, mainitsin äidilleni haaveestani, omasta pitopalvelusta, joka oli ollut mielessäni ammattikoulusta asti.

Äiti vinkkasi tyttärelleen työtoverinsa myynnissä olevasta tilausravintolasta Kuorasjärven rannalla. Kimpimäki ei entuudestaan tuntenut kyseistä paikkaa, entistä Kuorasjärven kansakoulua, järven eteläpäässä.

–  Viime vuoden huhtikuussa kävin katsomassa paikkaa ja se oli heti siinä. Ryhdyin tekemään liiketoimintasuunnitelmaa ja lyyti alkoi kirjoittaa, kun Alavuden OmaSp myönsi minulle lainan.

Kimpimäki sai Leader-ryhmä Kuudestaan ry:ltä rahoitusta yrityksen markkinointiin ja investointeihin. Leader-rahoituksen kautta Kimpimäki saa myös konsultointiapua palvelumallin toteutukseen ja ulkopuolista apua mahdolliseen vanhusten ruokapalvelun toteuttamisen kartoitukseen.

–  Leader on ollut suuri apu ja mahdollistanut paljon asioita. Aloittavalle yrittäjälle on ensiarvoisen tärkeää saada tukea ja apua eri tahojen ammattilaisilta.

Kuorasjärven kartano toimii erilaisten tilaisuuksien ja juhlien pitopaikkana, jolloin samassa paketissa tulee myös pitopalvelu. Asiakkaita ovat niin yritykset kuin yksityisetkin.

–  Täällä voi järjestää häitä, sukujuhlia, tyky-päiviä jne. Tarkoituksena on, että lähitulevaisuudessa tyky-päiviä voitaisiin pitää eri teemoilla.

Tekemisestä nauttiminen

Yksityisyrittäjän tehtävänkuva on laaja: ruoanlaiton lisäksi on huolehdittava siivouksesta ja kirjanpidosta. Lisäksi tällä hetkellä talon yläkertaa muutetaan asuinkäyttöön.

–  Välillä autan rakennusmiehiä parhaani mukaan yläkerrassa ja välillä taas pyörittelen numeroita tai lihapullia, Kimpimäki nauraa ja jatkaa:

–  Olen työholisti eikä minua haittaa, vaikka töitä on paljon ja toisaalta tämä kaikki käy helposti, kun me asumme tässä samalla tontilla.

Yläkerrassa riittää tällä hetkellä tekemistä, sillä sinne rakennetaan sekä kotia että vierashuoneita.

–  Kun vierashuoneet ovat valmiit, tarkoituksena on markkinoida paikkaa kansainvälisesti mm. verkkosivujen hotels.com ja momondo.com kautta.

Kuorasjärven kartanon yrittäjän mukaan Leader Kuudestaan on ollut suuri apu yrityksen alkutaipaleella.

 

Kategoria(t): Ei kategoriaa. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *