MTK ja LEADER tiivistävät yhteistyötä

MTK:n ja LEADER-ryhmien toiminnanjohtajat tapasivat tammikuussa kaksipäiväisessä yhteistyöseminaarissa Seinäjoella. Verkostoituminen oli tapaamisen parasta antia, mutta tärkeää oli myös yhteisten intressien löytyminen tulevaa ohjelmakautta varten.


MTK ja LEADER-ryhmät tekevät töitä samojen asioiden parissa. Yhteisiä tavoitteita on muun muassa maaseutuyrittäjyyden, maaseutuasumisen ja uusien innovaatioiden tukeminen. Kaksipäiväisessä yhteistyöseminaarissa etsittiin yhdessä tekemisen paikkoja ja puitiin tulevaa ohjelmakautta. Kuva maaseutuverkostoyksikkö.

Verkostoitumista Jalasjärvellä

Yhteistyö ei kuitenkaan onnistu ennenkuin paikalliset toimijat tuntevat toisensa. Seminaarin ensimmäinen päivä vietettiinkin naapuripitäjässä Jalasjärvellä, jossa toiminnanjohtajat tutustuivat toistensa lisäksi kolmeen paikalliseen yritykseen: ylämaankarjaa kasvattavaan Lakeuden Highlandiin, alati liiketoimintaansa kehittävään Juustoporttiin sekä vastuulliseen viinatehtaaseen Pramiaan.

– Retkipäivän vierailukohteina olleita yrityksiä yhdistää ennakkoluuloton asenne tulevaan ja uskallus kokeilla uutta. Asenteensa ansiosta yrityksistä jokainen on noussut pienestä, paikallisesta perheyrityksestä oman alansa huipulle, arvioi seminaariin osallistunut toiminnanjohtaja Sinikka Koivumäki Seinäjoen Seudun Kehittämisyhdistys Liiveristä.


Vanhan maitohuoneen uusi elämä. Lakeuden Highland on eteläpohjalainen ylämaankarjan kasvattaja ja pihvilihatuotteiden suoramyyjä. Vahvasti kuluttajapuolelle suuntautuneen yrityksen takana ovat Kirsi ja Arto Huhtala. Tila on Arton kotitila, jossa on aiemmin pidetty lypsykarjaa. Ylämaankarjaan siirryttiin sukupolvenvaihdoksen myötä. Kuva maaseutuverkostoyksikkö.


Juustoporttia ei ohiteta. MTK:n ja LEADER-ryhmien toiminnanjohtajat pysähtyivät kolmostien varrella sijaitsevassa kahvila-ravintolassa, kuten 500 000 muutakin kävijää vuodessa. Myös kehityksessä Juustoportti haluaa olla askeleen edellä muita. Toimitusjohtajan Timo Keski-Kasarin mukaan yrityksen jokainen työntekijä osallistuu kehittämistyöhön, mutta parhaat ideat tulevat asiakkailta. Yritys onkin kasvanut Hirvijärven kylän pienestä maatilajuustolasta suurimmaksi suomalaiseksi valmistajaksi useilla tuotealueilla. Kuva maaseutuverkostoyksikkö.


“Siellä missä valosaaste ei himmennä tähtiä, pysyvät ajatuksetkin kirkkaimpina.” Maailmallakin palkitun Pramian juuret ovat syvällä Ilvesjoella. Pohjolan modernein viinatehdas tuottaa kaiken tuotantoon tarvittavan sähkön omalla tuulivoimalalla. Mihinämoon-tilausravintolassa toiminnnanjohtajat saivat kuulla, miten ekologisiin arvoihin vahvasti nojaava yritys on mukana tekemässä koko Ilvesjoesta täysin energiaomavaraista kylää. Kuva maaseutuverkostoyksikkö.

Eväitä tulevalle ohjelmakaudelle

Mielenkiintoisen retkipäivän jälkeen tapaaminen jatkui perinteisellä seminaariohjelmalla.

LEADER-ryhmien puolesta tervetulosanat lausunut Kuusiokuntien kehittämisyhdistyksen toiminnanjohtaja Paula Erkkilä toivoi, että päivän aikana löytyisi molemmille osapuolille tärkeät teemat, joita LEADER-ryhmät voisivat viedä eteenpäin tulevalla ohjelmakaudella.

Kehittämisteemat kirkastuivatkin iltapäivän alustetuissa ajatuskahviloissa, joiden annin MTK:n erityisavustaja Paula Viertola veti tilaisuuden lopuksi ansiokkaasti yhteen.

Lähellä tuotettu energia, ruoka ja palvelut

Päivän keskustelujen perusteella MTK:n ja LEADER-ryhmien yhteisiksi intresseiksi nousi erityisesti lähiruoan, lähipalveluiden ja lähienergian tuotannon tukeminen.

Konkreettisesti näitä asioita voitaisiin LEADER-ryhmissä edistää rahoittamalla muun muassa kylien uusiutuvan energiapotentiaalin kartoituksia sekä tukemalla hankintarenkaiden kehittämistä ja maatilojen moniosaajayrittäjyyttä.

Pajukot pois ja pihapiirit siistiksi

Maaseuturakentamisen ja ympäristöasioiden osalta LEADER-ryhmät voisivat tukea teiden varsien raivaamista sekä järjestää erilaisia kylien yleisilmettä kohentavia kilpailuja ja kampanjoita.

Lisäksi on tärkeää, että LEADER-ryhmissä ollaan perillä maa- ja metsätalouden tulevaisuuden kasvumahdollisuuksista, jotta hallituksissa osataan tehdä oikeita yritystuki- ja hankerahoituspäätöksiä.

Yhteistyö jatkuu

Seinäjoella järjestetty yhteistyöseminaari oli laatuaan toinen.

– Verkostoituminen oli ehdottomasti seminaarin parasta antia. On tärkeää, että jatkossa MTK ja LEADER-ryhmät ovat entistä paremmin perillä toistensa tekemisistä, arvioi MTK-Etelä-Pohjanmaan toimitusjohtaja Yrjö Ojaniemi.

Myös muut toiminnanjohtajat olivat seminaarin antiin tyytyväisiä ja säännöllisiä tapaamisia tullaan jatkamaan. Seuraavan kerran MTK:n ja LEADER-ryhmien toiminnanjohtajat kokoontuvat Kaakkois-Suomeen.

Kategoria(t): Ei kategoriaa. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *