Myrkyn maneesi

Aluksi oli vain muutaman ratsastavan naisen haave maneesista. Haave muuttui todeksi, kun maneesi rakennettiin. Samalla hevosharrastajien määrä kasvoi rutkasti.


Stefanie Sturhannus (vas.) ja Amanda Irjala ovat innokkaita maneesin käyttäjiä. Stefanien hevonen on Flora ja Amandan ratsu on Kondor Z.

Haave maneesista kasvoi Karijoella Myrkyn kylän ratsastusseurassa, Myrkyn Yksityisratsastajat ry:ssä. Haaveesta ryhdyttiin tekemään totta vuonna 1999, kun ratsastusseura perusti oman maneesitoimikunnan, jonka tehtävänä oli hankkia rahat maneesin rakentamista varten.

Ratsastusseuran maneesitoimikunta halusi varmistaa, että maneesilla varmasti on käyttäjiä. Siksi Myrkyn kylän lähiseuduilla tehtiin kyselytutkimus, jonka tulokset vain vahvistivat ajatusta maneesin rakentamisesta.

– Aikaisemmin Karijoen seudulta oli noin 100 kilometriä lähimpään maneesiin. Se on pitkä matka, kun ottaa huomioon, että hevosten on päästävä liikkumaan päivittäin, oli keli mikä tahansa. Liukkaassa ja pimeässä ratsastaminen on vaarallista, ja maneesi tarjoaa turvalliset puitteet harrastaa, kertoo Maria Viikilä Myrkyn Yksityisratsastajat ry:stä.

Talkoilla maneesi pystyyn

Kun lähiseudulla tehty esiselvitys oli valmis, ja maneesin tarve todettu ihan virallisesti, Karijoen kunta ja silloinen TE-keskus päättivät rahoittaa maneesia. Maneesi rakennettiin Myrkyn Yksityisratsastajien toimesta talkootyöllä, muutamat erikoistyöt teetettiin rakennusliikkeellä.

Maneesilla on ollut suuria vaikutuksia alueen ratsastusharrastukseen, sillä ennen maneesia ratsastusseurassa oli noin 30-40 jäsentä. Maneesin valmistumisen jälkeen Myrkyn yksityisratsastajat ry:n jäsenmäärä on noussut hurjasti, ja nykyään jäseniä on jo noin 150.

– Maneesi valmistui joulukuussa 2003 ja sen jälkeen se onkin ollut ahkerassa käytössä. Kilpailuja siellä on järjestetty vuosittain noin 3-5 kpl ja erilaisia ratsastusvalmennuksia on kuukausittain, Viikilä kertoo.

Maneesista on iloa muillekin

Karijoen Myrkyn kylä elävöityi entisestään maneesin myötä ja maneesin rakentaminen osoitti kylän yhteishenkeä. Osalla rakennustalkoolaisista ei ollut mitään yhteyttä hevosiin tai hevosurheiluun, he vain halusivat osallistua kylän kehittämiseen.

Lopputuloksena syntyi 22m x 63m maneesi, jonka toisella pitkällä laidalla on katsomo. Myrkyn Yksityisratsastajat ry:n lisäksi ratsastajien määrä koko Suupohjan alueella on lisääntynyt huimasti. Myös uusia hevosenomistajia on määrällisesti aiempaa enemmän.

– Maneesissa käy ratsastamassa ratsastajia myös lähialueiden ratsastusseuroista ja hallia on tarjottu muidenkin harrastajaryhmien käyttöön.


Satu Siikarla antaa maneesilla koulutusta ja huolehtii myös hevosista.

Helppoa harrastusta

Tällä hetkellä maneesin käytössä on loistava tilanne. Vaikka käyttäjiä on runsaasti, ei maneesiin pääsemiseksi tarvitse jonottaa pitkiä aikoja. Ratsastamaan pääsee melkein koska vain.

– Maneesin myötä kaikki saavat ratsastaa turvallisesti ja toki on mukavampaakin, kun ei tarvitse kestää tuulta ja tuiskua. Erittäin tärkeää ratsastusharrastajien puolesta on tietysti sekin, että maneesin avulla voi valmentautua hyvin läpi vuoden.

Maneesin valmistumisen jälkeen sen välittömään läheisyyteen on tullut myös kunnaneläinlääkärin vastaanottoasema ja iso neljän osakkaan yksityistalli. Maneesi on myötävaikuttanut positiivisesti myös Suupohjan Ratsutalli -yritykseen, jonka toiminta on laajentunut huomattavasti.

Välineet kuntoon

Maneesin valmistumisen myötä sen käyttöä on vielä parannettu pienemmillä, mutta harrastajille tarpeellisilla hankinnoilla. Rahoitusta on saatu muun muassa estekaluston hankintaan, maneesin pihan valaisemiseen ja maneesin pihassa olevan ratsastuskentän aitaamiseen. Lisäksi ratsastusseuralle on tehty omat kotisivut, joiden kautta kaikki maneesiin ja sen käyttöön liittyvät asiat ovat jokaisen nähtävillä.

– Haluamme, että maneesi tarjoaa hevosharrastajille paremmat mahdollisuudet toteuttaa itseään harrastuksensa parissa, Maria Viikilä Myrkyn Yksityisratsastajat ry:stä päättää.

Kategoria(t): Ei kategoriaa. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *