Rock rock!

Alavuden sivukylällä, Pahajoella, myydään ja valmistetaan rockhenkisiä vaatteita. 26-vuotias Mira Suhonen perusti oman yrityksensä Rock Nymphon vuoden 2011 lokakuussa.


Mira liikkeensä Rock Nymphon tiloissa Pahajoella

– Olen aina tykännyt pukeutua tämäntyyppisiin vaatteisiin ja ensimmäinen ajatukseni yrittäjäksi ryhtymisestä syntyi jo kouluaikoina, Mira kertoo.

Suhonen valmistui vuoden 2008 jouluna Ikaalisten käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksesta vaatetusalan artesaaniksi. Hän tiesi jo kouluun hakiessaan ettei alalla ole paljoakaan töitä, joten yrittäjäksi täytyisi ryhtyä että voisi tehdä mitä haluaa.

Maaseutu ei ole mikään este

Yrityksen perustaminen Alavudelle oli aivan luontevaa, eikä Mira koe maaseudun olevan mikään este erikoisemmankaan yrityksen toiminnan kannalta.

– Maaseudulla on paljon rockhenkistä väkeä, joten luotan kysynnän riittävän. Lopulta vain liike edustaa rockhenkeä, muutenhan tarjoan mm. korjausompelua ja mittatilausvaatteita.

Tällä hetkellä Rock Nympholle ollaan rakentamassa nettikauppaa, jonka Mira toivoisi olevan valmis kesään 2012 mennessä. Rock Nympholla on facebookissa oma sivu jonka kautta voi tutustua ja tilata Miran omaa mallistoa. Oman malliston lisäksi Rock Nympho tuo maahan vaatteita, kenkiä ja koruja.

Tukea nettisivuillekin

Vaatetusalan artesaaniksi valmistumisen jälkeen Suhonen ehti pohtia yrittäjyyttä.
– Paljon on papereita pyöritelty ja yrittäjäkurssejakin olen käynyt, Mira toteaa.

Viimeisimmällä yrittäjäkurssilla kurssilaisille nostettiin esiin Kuudestaan, josta niin uudet kuin olemassa olevat yrityksetkin voivat hakea erilaisia yritystukia. Suhoselle tukea myönnettiin niin koneiden hankintaan kuin nettisivujenkin tekemiseen.


Miran tekemä korsetti on nyörejä vaille valmis

Oman malliston kehittäminen

Vielä toistaiseksi Mira myy vaatteita kotoa käsin. Tilanne tulee kuitenkin muuttumaan hieman, kunhan Rock Nymphon nettikauppa valmistuu.

Vaikka yritys ei olekaan ollut olemassa vielä kauaa, on sen toiminta lähtenyt hyvin liikenteeseen ja tuore yrittäjä voi olla tyytyväinen.

– Omaan mallistooni kuuluu esimerkiksi korsetteja, farkkuja, hameita ja mekkoja. Uusia tuotteita syntyy tasaiseen tahtiin. Ennen nettikaupan aukeamista täytyy vielä pohtia kuinka suureksi oman mallistoni kasvatan, Suhonen päättää.

Kategoria(t): Ei kategoriaa. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *