Suupohjan kulttuuriyhdistys on ainoa laatuaan

Vuonna 2003 LEADER-hankkeen avulla käyntiin polkaistu Suupohjan kulttuuriyhdistys hakee vertaistaan Suomessa. Alueen kunnat maksavat sille vuosittain asukasperusteisen jäsenmaksun, jonka avulla seutukunnalle on voitu palkata yhteinen kulttuurisihteeri. Yhdistys osaa hyödyntää myös hankerahoitusta. Onnistunutta toimintamallia on käyty esittelemässä muillekin.


Suupohjan kulttuuriyhdistys on tuonut seudun kulttuurikentälle lisää vipinää, ja sen toiminnasta ovat hyötyneet niin isot kuin pienetkin kulttuurinharrastajat.

Seudullinen kulttuurin koordinoija

Suupohjan kulttuuriyhdistyksen erikoisuus piilee siinä, että perusrahoitus tulee sen jäsenkunnilta. Silti yhdistyksen tarkoituksena ei ole korvata kunnan tarjoamia kulttuuripalveluita vaan se pyrkii lisäämään seudun kulttuurista yhteistyötä. Alueen kuntien lisäksi yhteistyötä tehdään paikallisten kulttuuritoimijoiden kanssa.

– Kulttuuriyhdistys voi esimerkiksi olla apuna tapahtumien järjestämisessä. Lisäksi meillä on käytössämme hankerahoituksen avulla hankittuja äänentoistolaitteita sekä soittimia, joita lainaamme eteenpäin pientä kulukorvausta vastaan. Yhdistys antaa myös yksilöllistä ja perusteellista apurahaneuvontaa sitä tarvitseville, toiminnanjohtaja Henna Ahonen kertoo.

Tasapuolisuus tärkeää

Seudullisen kulttuuriyhdistyksen perustaminen oli aikoinaan alueen kulttuuritoimijoiden yhteinen toive. Siksi alusta asti oli selvää, että kaikessa toiminnassa huomioidaan tasapuolisuus.

– Niin tapahtumat, koulutukset kuin toteuttamamme hankkeetkin ovat avoimia, ja ne on suunniteltu kaikkia seudun asukkaita ja kulttuuriporukoita silmällä pitäen. Tasapuolisuus on tärkeää myös siksi, ettei kulttuuriyhdistyksen jäsenkunnista yksikään kokisi jäävänsä paitsioon, Ahonen painottaa.

Kulttuuriyhdistyksen hallituksessa istuukin edustaja jokaisesta jäsenkunnasta. Kuntien edustajat työskentelevät hallituksessa tasavertaisina järjestöpuolen kanssa.

– Töitä tehdään hyvässä yhteisymmärryksessä, sillä kaikki hallituksen 14 jäsentä ovat joko pitkän linjan kulttuuriharrastajia tai he toimivat ammatikseen kulttuurin saralla.


Suupohja tanssii -tapahtuma kokoaa yhteen kaikki tanssin harrastajat Suupohjan alueelta. Se on kiertänyt Suupohjan seutukunnassa vuodesta 2006 lähtien. Suupohjan kulttuuriyhdistys on tapahtuman vastuullinen järjestäjä.

Hankkeilla lisää potkua toimintaan

Kun yhdistyksellä on vain yksi vakituinen työntekijä, on selvää, ettei hänen aikansa riitä kaikkeen. Niinpä lisäresursseja haetaan hankkeista. Toiminnanjohtaja Ahonen kertoo, että hankkeiden avulla keskitytään aina yhteen kulttuurin saraan kerralla. Tällä hetkellä käynnissä on lapsille ja nuorille suunnattu Bändikoulu-hanke, joka järjestää matalan kynnyksen soitonopetusta viidellä eri paikkakunnalla.

– Hankkeet pyritään suunnittelemaan siten, että käynnistetty toiminta jäisi elämään hankeajan päätyttyä. Tällä hetkellä neuvotellaankin siitä, että bändikoulun opetus siirtyisi jatkossa kansalaisopistojen alle, Ahonen kertoo.

Ennen bändikoulua kulttuuriyhdistys järjesti opetusta teatteriväelle Onnenmaa-hankkeen avulla. Samalla hankittiin kulttuuriryhmien käyttöön kunnon äänentoistolaitteet. Hanke onnistui tuomaan teatterin, lausunnan, tanssin, musiikin sekä muun esittävän taiteen ihmiset yhteen ja avasi silmät sille, miten korkealle yhteisvoimin kyetään ponnistamaan. Onnenmaa-hankkeen myötävaikutuksella seudulle syntyikin esittävän taiteen Kulttuuriyhdistys Katto ry, joka toimii edelleen.

– Rahoittajan näkökulmasta Suupohjan kulttuuriyhdistys on onnistunut hankkeissaan hyvin. Hankkeita valmistellaan pitkään yhdessä paikallisten kulttuuritoimijoiden kanssa, ja niiden suunnittelu lähtee aina todellisesta tarpeesta, Suupohjan Kehittämisyhdistyksen kehittämispäällikkö Hanna-Leena Pihlajaniemi kiittelee.

Seuraavaksi kulttuuriyhdistys lähtee toteuttamaan koulutushanketta, joka pitää sisällään 19 eri taiteenalan kurssia. Tulossa on muun muassa opetusta graffittien maalauksesta, voimaannuttavasta valokuvauksesta sekä mangan piirtämisestä. Lisäksi Kauhajoen kotiseututalolle on tarkoitus perustaa pysyvä taidegalleria. Osa kursseilla syntyneistä töistä lähtee kiertämään maakuntaa, ja sopiva, matalan kynnyksen näyttelytila on tarkoitus löytää jokaisesta Suupohjan seudun kunnasta.


Suupohjan lasten kulttuuriviikolla perheen pienimmät pääsivät puuhailemaan uusien asioiden parissa. Perinneperjantaissa kokeiltiin lankojen värjäystä.

Yhdistys syntyi LEADER-ryhmän avulla

Suupohjan Kehittämisyhdistys on ollut mukana tukemassa Suupohjan kulttuuriyhdistystä sen synnystä lähtien. Yhdistys nimittäin perustettiin useiden seudullista kulttuurityötä kartoittavien hankkeiden seurauksena.

– Viimeistä hanketta vetänyt Kalervo Niemelä loi pelisäännöt kulttuuriyhdistyksen toiminnalle niin, että alueen kuntien oli helppo sitoutua sen toiminnan rahoittamiseen. Suupohjan kulttuuriyhdistys perustettiinkin vielä kyseisen hankkeen aikana, Suupohjan Kehittämisyhdistyksestä muistellaan.

Kulttuuriyhdistyksen ja LEADER-ryhmän välinen yhteistyö on ollut muutenkin mutkatonta.

– Alun perinhän tarkoitus oli, että kulttuuriyhdistys voi toimia paikallisten kulttuurihankkeiden hallinnoijana, ja näin on myös tapahtunut. Lisäksi Kulttuuriyhdistys on osallistunut meidän vuosien 2007–2013 kehittämissuunnitelman laadintaan, ja todennäköisesti se tulee antamaan panoksensa myös seuraavan ohjelmakauden valmisteluun, kehuu Pihlajaniemi Suupohjan Kehittämisyhdistyksestä.

Ensi vuoden painotuksena nuoret

Kulttuuriyhdistystä luotsasi pitkään Reija Iso-Mustajärvi. Nyt ruoriin on kuitenkin tarttunut Jalasjärveltä kotoisin oleva taiteen maisteri Henna Ahonen Reijan jäädessä toistaiseksi virkavapaalle.

– Asun tällä hetkellä Vaasassa, mutta haaveissa on pysyvä muutto maalle. Ja kun haluaa asua maaseudulla, myös sen kehittäminen tuntuu tärkeältä, Ahonen kertoo.

Ahosen suunnitelmissa on, että ensi vuonna kulttuuriyhdistys panostaisi erityisesti nuoriin ja järjestäisi kuntien kulttuuriviikoille varsinkin heille suunnattua ohjelmaa.

– Tarkoitus on myös lähteä tarkistamaan yhdistyksen toimintamallia, sillä moni asia on muuttunut siitä, kun yhdistystä lähdettiin suunnittelemaan lähes kymmenen vuotta sitten. Tekemistä ja vastuuta on paljon, mutta odotan tulevia haasteita innolla. Kuherruskuukausi uuden työn kanssa on siis ohi ja arki alkanut, Henna naurahtaa.

Kategoria(t): Ei kategoriaa. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *