Wirtalan jäätelön täyteläinen maku synnytti hurmoksen

Maistuisiko kinuskijäätelö karamellisoiduilla pähkinöillä? Vai sulaisiko jäätelö suussasi mieluummin Baileys-liköörillä höystettynä?

Kuortanelainen Wirtalan Jäätelö Oy valmistaa tuotteensa oman maatilan lehmien maidosta. Jäätelöiden erikoisuutena on sen paikallisuus ja uskomattoman täyteläinen maku. Makunautintoja yhdistelemällä on syntynyt nelisenkymmentä tuotetta, jotka täydentyvät sesonkiaikoina. Jouluna Wirtalan jäätelöissä maistuu piparkakku.


Oman tilan maidosta tehty jäätelö maistuu makealta.

Jäätelöopit Hollannista

Kuortaneen Virtalankylässä asuva Pertti Sepponen luki muutama vuosi sitten ilmoituksen Maaseudun Tulevaisuudesta, jossa kerrottiin mahdollisuudesta valmistaa itse jäätelöä oman maatilan maidosta. Sepponen perehtyi asiaan ja houkutteli maatilamatkailuyrittäjät naapurista yhtiökaveriksi. Sitten saapuikin rekka Hollannista, lastinaan täydellinen jäätelötehtaan kalusto.

– Eihän meistä kukaan ollut aikaisemmin jäätelöä tehnyt. Ja kuka tavallinen ihminen edes tietää miten jäätelöä tehdään. Nyt olemme oppineet rutiinit ja omat toimintatavat, yrittäjä Päivi Kataja-Rahko naurahtaa.

Tammikuu ei ole jäätelömyynnin parhainta sesonkia Suomessa, mutta avajaispäivänä 31. tammikuuta 2010, kun pakkasta oli 15 astetta, Wirtalan Jäätelöä maisteltiin 400 suussa. Uutuuden viehätys on alkanut hälvetä ja asiakaskunta vakiintuu. Samalla se kasvaa hallitummin.

– Viime kesä oli hurja, ja tuntui, että työntekijämme joutui tekemään jäätelöä yötä päivää.
Alkuhuumassa elettiin yhdessä hurmoksessa. Kun on uusi tuote ja uusi yritys, tuntui, että lähiympäristöstä kaikki olivat innokkaita testaamaan, Kataja-Rahko muistelee.

Tarjolla suussa sulavaa lähiruokaa


Jäätelössä käytettävän maidon lisäksi myös munat ja marjat hankitaan omasta maakunnasta.

Wirtalan Jäätelöä saa Etelä-Pohjanmaalla yhä useammista myyntipaikoista muun muassa Kuortaneella, Alavudella, Teuvalla ja Seinäjoella. Sitä löytyy pakastealtaista niin Prismasta kuin Citymarketistakin. Seinäjokelaisen Uppalan Kartanon ruokalistalle paikallinen erikoisuus löysi nopeasti paikkansa.

– Luomutuotteisiin erikoistunut MiNatur Seinäjoella taisi olla meidän ensimmäinen jälleenmyyjä. Muutenkin tuntuu, että luomukaupoissa tuotteemme menekki on keskimääräistä suurempi, Sepponen sanoo.

– Vaikka jäätelömme ei luomua olekaan, paremminkin puhumme lähiruuasta, tuotteistamme tuntuvat kiinnostuvan erityisesti pientuottajien tuotteita ja luomuruokia myyvät jälleenmyyjät, Kataja-Rahko täydentää.

Nyt Wirtalan Jäätelölle on alkanut löytyä kysyntää myös pääkaupunkiseudulta. Uusimpana valloituksena ovat Itäkeskus ja Kamppi suurine asiakasvirtoineen.

Käynnistys- ja investointituki vähensi painetta

Sepposet ja Kataja-Rahkot tekevät päivätyönsä omilla tiloillaan. Jäätelöbisnes on ollut toistaiseksi enemmänkin harrastus, sillä kaikki tulot ovat menneet kustannuksiin. Uuden liiketoiminnan painetta onnistuttiin vähentämään, kun investointitukihakemukseen saatiin myönteinen päätös.

– ELY-keskuksen myöntämä investointituki ja etenkin työvoimapuolelle saamamme avustus oli valtavan hieno juttu. Tarvitsimme toimintaan heti alkuvaiheessa uuden työntekijän, jonka palkkaamiseen saimme tukea Kuusiokuntien Kehittämisyhdistykseltä. Tällöin meillä oli myös matala kynnys lähteä työllistämään ulkopuolista väkeä, Sepponen kertoo.

– Tuet toimivat meille erittäin hyvänä kannustimena ja helpottivat liiketoiminnan kehittämistä, sillä tasan sen verran vähemmän jouduimme ottamaan lainaa, Kataja-Rahko toteaa.

Kataja-Rahko myös kiittelee uuden liiketoiminnan linkittymistä maatilamatkailun yhteyteen.

– Uutena asiakasryhmänä ovat tulleet lapset, joille on nyt tarjota jotakin uutta elämystä. Olemme saaneet tilallemme nähtävyysarvoa ja toisaalta voimme tarjota matkailijoille tilan omia tuotteita, Kataja-Rahko iloitsee.

Kategoria(t): Ei kategoriaa. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *