Yrittäjyys olennaista Liiverissä

Vuonna 2011 yli puolet Liiverin rahoittamista hankkeista oli yritystukia. Yksi tukea saaneista yrityksistä on Fieteri Oy.


Kuva: Fieteri Oy:n työntekijäosakkaat Elina Mustapää, Petri Rämäkkö, Martti Saarikoski ja Pertti Keski-Kuha ovat sitoutuneet työskentelemään psykiatrista kuntoutushoitoa tarvitsevien lasten ja heidän huoltajiensa kanssa.

Investointituilla on tuettu erityisesti alkavia yrityksiä. Niiden avulla yritykset ovat hankkineet koneita, laitteita ja muuta kalustoa sekä jopa rakentaneet toimitilat. Investointitukiin on monesti liittynyt pieni kehittämistuki markkinointiin.

Käynnistystukea eli tukea ensimmäisen työtekijän palkkaamiseen on myönnetty myös osana kehittämistukea. Toimintaedellytysten selvittämisellä ovat yritystoimintaa pohtineet tai kehittävät voineet testata yritysideansa kannattavuutta.

Fieterin toiminta käyntiin Liiverin tuella

Fieteri Oy on saanut investointi- ja käynnistystuet Liiveristä. Yrittäjien mukaan tuet antoivat merkittävän lisäpotkun toiminnan alkuvaiheeseen. Lastenpsykiatrian osastolla töissä olevat sairaanhoitajat olivat huomanneet, että erikoissairaanhoidossa ei ole riittävää mahdollisuutta tarjota hoitojaksoja hoitotakuun niellessä resurssit tutkimusjaksoihin. Toisensa hyvin tuntevat työkaverit tarttuivat tuumasta toimeen ja perustivat alalleen osaavan yksityisen lastenpsykiatrisen kuntoutusyksikön.

Seinäjoella sijaitseva Fieteri Oy toimii nyt julkisen palvelun lisäresurssina lastenpsykiatrisessa hoidossa ja tarjoaa erikoissairaanhoitoa edullisempaa kuntoutusta. Tärkeimmät asiakkuudet tulevat Seinäjoen kaupungista ja lähikunnista. Kunnallisen lastensuojelun ja sosiaalitoimen kanssa yhteistyö on ollut kaksivuotisen toimintataipaleensa aikana hyvin avointa ja toimivaa.

Suurimmat haasteet koettiin ensimmäisen puolen vuoden aikana

– Kun ei ollut vielä tunnettuutta, käyttöaste jäi vajaaksi. Palkkatuen ansiosta henkilöstöä ei kuitenkaan tarvinnut irtisanoa, ja nyt viimeiset puolitoista vuotta paikat ovat olleet täynnä, sanoo toimitusjohtaja Pertti Keski-Kuha.

Fieterin ehdoton vahvuus on ammattitaitoisessa ja ennen kaikkea sitoutuneessa henkilöstössä, joista neljä sairaanhoitajaa on tasavertaisena osakkaana yhtiössä. Lisäksi Fieterissä on neljä palkattua työntekijää. Keski-Kuha on kokenut merkittäväksi yhtiön perustamisvaiheessa kaiken konsultaatioavun, jota muun muassa hankkeen kautta oli saatavissa.

– Erityisesti mieltä on lämmittänyt se kannustus, jota olemme eri organisaatioista matkan varrella saaneet. Niin sanottua paperisotaa on paljon, mutta toisaalta ymmärrämme sen hyvin, sillä yhteiset rahat eivät saa tietenkään mennä kuin kankkulan kaivoon.

Liiveristä tuettu vahvasti yrityksiä

Kuluvalla ohjelmakaudella Liiveristä on myönnetty yhteensä 35 yritystukea ja niiden yhteenlaskettu summa on lähes 3,5 miljoonaa euroa. Tukea on tälle ohjelmakaudelle vielä jäljellä, Liiverin alueen yritystukiasioista voi kysyä Sinikka Koivumäeltä.

Liiverin yritystuet määrällisesti 2007 – 2011

Yritystukien määrä yhteensä 35 kpl
Aloittavat yritykset 27 kpl
Toimivat yritykset 8 kpl
Yritystukiin käytetty julkinen rahoitus 935 951 €
Yrityshankkeiden kokonaisbudjetti 3 439 728 €
Syntyneet uudet työpaikat 53 kpl
Kategoria(t): Ei kategoriaa. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *